Sappikivet

Taustaa

Sappirakko varastoi sappinestettä, jota erittyy ohutsuolesta ruoansulatuksen aikana. Ohutsuolessa sappi emulgoi rasvoja ja osallistuu rasvojen pilkkomiseen. Sappirakossa voi muodostua myös sappikiviä. Yli 80 prosenttia sappikivistä on kiinteää kolesterolia ja loput kiinteää bilirubiinia (sapen pääasiallinen väriaine). Sappikivet diagnosoidaan tavallisesti ultraäänikuvauksella, mutta myös röntgenkuvausta käytetään.

Noin 80 prosentilla sappikivet eivät aiheuta oireita (oireettomat sappikivet). Joillakin sappikivet kuitenkin aiheuttavat voimakasta vatsakipua (oireilevat sappikivet). Tällöin kyseessä voi olla sappirakon tulehdus.

Tutkimusten mukaan Euroopassa noin 6-22 prosentilla väestöstä on sappikiviä1.

Yhdysvalloissa on arvioitu, että yli 20 miljoonalla on sappikivitauti2. Kuolleisuus sappikivitautiin on alhaista, vain 0.6%, kun otetaan huomioon sappikivien yleisyyys. Vuonna 2004 Yhdysvalloissa todettiin arvioiden mukaan 1092 sappikiviin liittyvä kuolemaa3. Sappikiviin liittyviä kuolemia todettiin 5000 vuonna 1950. Sen jälkeen ne ovat kuitenkin tasaisesti vähentyneet, vuosina 1979-2004 ne vähentyivät 50 %. Tämä on suurin ruoansulatuskanavan sairauksiin liittyvissä kuolemissa havaittu väheneminen Yhdysvalloissa3.