Neurodegeneratiiviset sairaudet
Taustaa
Kognitiiviset toiminnot säilyvät suhteellisen vakaina noin 60 ikävuoteen asti, minkä jälkeen niillä on taipumus hidastua - erityisesti 60-80 ikävuoden välillä77. Tutkimusnäyttöä on myös siitä, että kognitiivisten toimintojen heikentyminen voi alkaa jo 45-vuotiaana. Lisäksi iäkkäämmät aikuiset ovat alttiimpia neurodegeneratiivisille sairauksille, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin taudeille, joihin ei tällä hetkellä ole hoitoa77.
Tämä on johtanut lukuisiin tutkimuksiin, joissa on pyritty selvittämään neurodegeneratiivisten sairauksien kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksissa on keskitytty pääasiassa ruokavalion ja elämäntapojen vaikutuksiin. Kofeiinin tiedetään stimuloivan ihmisen kognitiivisia toimintoja ja vaikuttavan myönteisesti mm. valppauteen, keskittymiskykyyn, oppimiseen, muistiin ja mielialaan79. Lisäksi kofeiinin tiedetään stimuloivan sekä eläinten että ihmisten motorista aktiivisuutta. Näiden ominaisuuksien vuoksi pidetään todennäköisenä, että kofeiini saattaa hidastaa ja/tai ehkäistä sekä ikääntymiseen liittyvää fysiologista kognitiivisten toimintojen heikkenemistä että neurodegeneratiivisten sairauksien, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin tautien sekä aivohalvauksen kehittymistä. Lopullisten johtopäätösten tekemiseksi tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia.